Ruohonjuuritason näkökulmia

Miksi valitsin piraattipuolueen

Minulle on vaalimökillä tullut useaan kertaan vastaan kysymys miksi yritän pienen Piraattipuolueen riveistä päästä eduskuntaan enkä jonkin jo eduskunnassa olevan puolueen riveistä ja mahdollisesti sisältä päin ohjata puolueen linjaa.

Alunperin lähdin mukaan vain edistämään omia arvojani ja kokeilemaan omia rajojani, miten pitkälle pääsisin.  Tie on ollut mielenkiintoinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen vaikka sain aikaan paljon vähemmän kuin mitä suunnittelin. Kuullessani kritiikkiä piraattipuolueen mahdollisuuksia vastaan jouduin todella kysymään itseltäni miksi minä olen piraateissa. Aloin tutustumaan paremmin Vihreiden ja Itsenäisyyspuolueen ajamiin asioihin vastatakseni tähän kysymykseen. Pieneksi ihmetyksekseni sain huomata, että pystyisin allekirjoittamaan Vihreiden vaaliohjelman lähes kokonaan ydinvoima kantaa lukuunottamatta ja Itsenäisyyspuolueen puolueohjelmasta löysin jopa kohdan rahan luontiprosessista, jota pidän äärimmäisen tärkeänä asiana pidemmällä tähtäimellä.

On kuitenkin yksi niin laaja ja kaiken kattava asia, että se yksin tekee minusta piraatin vaikka Vihreillä on kokonaisuudessaan ohjelma jonka kanssa olen jopa enemmän samaa mieltä ja IPU:lla on ohjelmassaa ehkä eniten rahamaailmaa stabiloiva keino ohjelmassaan. Näitäkin tärkeämpänä asiana pidän kuitenkin Piraattien ajamaa yksilönvapautta. Toki se löytyy vihreiltäkin jossain muodossa, mutta se ei tunnu olevan samalla tavalla kantava osuus puolueen linjaa niin kuin Piraateilla.

Minulle yksilönvapaus on sitä kun valtio luottaa sinuun eikä niin, että sinun täytyy luotat valtioon. Se on sitä kun ongelmiin löydetään ratkaisu eikä niitä yritetä piilottaa kieltämällä tai rankaisemalla. Kun yksilö on vapaa muuttuu valtio palvelemaan ihmistä sen sijaan että ihminen palvelee valtiota. Valtiollakin on toistaiseksi tarpeellisia tehtäviä ja niitä ovat hoitaa kanssakäynti muiden valtioiden kanssa, järjestää kaikille tarpeellisia palveluita tehokkaammin kuin voisimme yksin saada aikaiseksi ja hoitaa riittävä sääntely yritysmaailman suuntaan, ettei se alista kansalaisia, tuhoa ympäristöä tai tukahduta innovaatioita. Tällä hetkellä valtio on pahimmillan jopa osa näitä silloin kun se ei salli yksilöiden olla vapaita. Yksilönvapaus ei siis ole yhteisen vastuun poistamista pitää huoli yksilöistään vaan se on yksilön vastuun poistaminen noudattaa ylempien tahojen neuvoja.

Minkälaisen viestin me laitamme nuorille kasvaville aikuisille omista kyvyistään, kun heitä vastassa on pienestä pitäen yhteiskunta joka on täynnä lakeja siitä mitä pitää ja mitä ei saa tehdä. Minulle tulee mieleen kädestäpitämisen mentaliteetti, jossa ihmistä ei opeteta ajattelemaan itse vaan käsketään luottamaan johonkin ylempään tahoon, joka tietää sinunkin asiat paremmin kuin sinä itse. Tällä on erittäin syviä negatiivisia vaikutuksia ihmisten toimintakykyyn psykologisesti. Tärkeä osa lasten kasvatusta on opettaa heillä kuinka tulla toimeen omillaan ja kyetä ottaa vastuu omista teoistaan. Miksemme me sitten anna mahdollisuutta ottaa vastuuta omista teoistaan myös tavallisille ihmisille?

Pyydänkin siis, jos luotat omaan harkintakykyysi omissa elämäsiratkaisuissasi tai luotat omien harkintakykyjesi kehittymiseen, äänestä Piraatteja. Me luotamme sinuun. Meidän mielestä sinä olet oman elämäsi vahvin asiantuntija!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Taidan äänestää jotain teistä Tampereen piraateista, koska muut puolueet keskittyvät epäoleellisuuksiin ja säätävät asiat pilalle. Toivottavasti teistä ei tule samanlaisia, kun pääsette valtaan.

Toimituksen poiminnat